TEKIJÄNOIKEUS

Lempiaiheenne.. Kaikki tällä sivustolla esillä oleva materiaali on täysin luvallisesti hankittua tai itse tehtyä. Taustakuvasta suuren suuri kiitos sivustolle nimeltä Hybrid Genesis. Sivustolla näkyvistä koristekuvista kiitokset Gabi L. Orsille ja hänen kauniille Kökény-koiralleen. Kennelin virtuaalikoirien kuvien krediitit ovat erikseen näkyvillä koirien omilla sivuilla.

Sivujen suunnittelun ja toteutuksen olen hoitanut täysin itse. En ole varma, tahtoisinko ottaa lähdekoodista mitään vastuuta, mutta kai se täytyy.. En tietenkään omista yhtäkään täällä käytettyä koodinpätkää, mutta lähdekoodi kokonaisuutena on kuitenkin omaa käsialaani, ja toivon ettei sitä kopioida suoraan. Toivon myös, ettei ulkoasun ideaa varasteta sellaisenaan. Luottakaa omiin näkemyksiinne ja taitoihinne ja luokaa omat, persoonalliset ulkoasunne (tai pyytäkää jotakuta tekemään). Myös tekstit olen tietysti kirjoittanut itse, ellei toisin mainita.

Tähän ulkoasuun antoi inspiraatiota aina niin ihana Marilyn Monroe, tavalla tai toisella.



LINKIT

En harrasta mitään linkinvaihtoja, joten turha kysyä. Jos kuitenkin tahdot linkittää Valsen oman virtuaalikennelisi (tms.) sivuille, niin siitä vain - toivoisin, että informoisit asiasta myös minua. Itse linkitän tänne vain tietämäni mudikasvattajat - jos olet sellainen, etkä löydy vielä tältä listalta, niin hihkaise.

High 5, Ingalsin, Joliette Coyotes, Pure Work